Kaluste Viljanen on vuonna 1979 perustettu puualan yritys. Yrityksen perustaja Torsti Viljanen valmisti keittiökalusteita ja komeroita. Hänen poikansa Erik Viljanen vietti verstaassa aikaansa siitä asti, kun vasara alkoi pysyä kädessä. Jopa päiväunet hoituivat purukasassa. Luonnollisena jatkumona Erik otti verstaan ja yrityksen haltuunsa vuoden 2004 alusta, isänsä jäädessä avuksi ja tueksi.
Omistajavaihdoksen ja ajan hengen myötä yritys on profiloitunut pihakalusteisiin, ikkunoihin ja oviin. Ensimmäisille markkinoille osallistuttiin vuonna 2002 muutamilla pihakalusteilla. Myöhemmin kalusteita suunniteltiin lisää ja niiden ergonomisuuteen kiinnitettiin huomiota. Tällä hetkellä yrityksessä valmistetaan pihakalusteita ja tilauksesta muita puutuotteita. Pihakalusteita on esillä kesäisin markkinoilla ja yrityksen pihalla.